Ei ainakaan Kiinasta nimittäin! Miten paljon voi ärsyttää kun sieltä ei kuulu mitään, oikeasti?!
*hoh* No, ajattelin ensi viikolla laittaa kv-ihmiselle sähköpostia tästä. Eiköhän ne vastaa kun arvovaltaisempi henkilö laittaa viestiä. :D

Nyt alkaa sairastelu olla ohitse. Olin tässä kaksi viikkoa ihan kipeänä, ja nyt on taas alkanut elämä pikkuhiljaa maistumaan, jaksaa taas tehdä asioita :) (kirpparikamaa kasassa säkkikaupalla!)

Vähän mietityttää koulujutut nyt, minulla ei ole tässä juuri alkaneessa kakkosjaksossa kuin yhden käden sormilla laskettava kurssimäärä, ja pistää miettimään voiko se olla normaalia? Nämä on sitten viimeiset kurssit mitä Suomen puolella tulen käymään. Ensi vuonna alkaa tammikuussa jakso 3, mutta yhtään kurssia en sillä jaksolla voi ottaa kun lähden jo helmikuun alussa Kiinaan. Tai sitten en, sitä ei voi tietää.. :p

Alkaa oikeastaan hermostuttamaan koko Kiina homma pikkuhiljaa. Siis jännittää. En oikein halua ajatella koko asiaa, mietin koko ajan, että eihän se ole vielä kohtakaan. On helpompi olla niin kuin se ei oikeasti lähestyisi koko ajan vääjäämättä. Mitä ihmettä teen kun lähtöön on vaikka enää kuukausi, tai viikko!? Pelottaa ihan oikeasti siis se lähteminen. En halua perääntyä jutusta, mutta välillä on sellainen tunne ettei huvita lähteä yhtään mihinkään, varsinkin kun kaikki on nyt niin hyvin meillä avokin kanssa. Aika rankkaa kun tulee tippa linssiin jo ajatuksesta, että jätän hänet tänne Suomeen. Miten ihmeessä minä kestän sen eron? Siis onhan puoli vuotta sinänsä tosi lyhyt aika, ja tämä on hyvä juttu ja kaikkea, suhde vain vahvistuu jne. Mutta se ikävä? Tämän takia minä en ajattele että kohtahan on lähtö, kun en halua ajatella sitä mitä se lähteminen merkitsee. Ei vain kestä ajatella sitä että olisi erossa. Ja jos tässä vaiheessa tuntuu jo tältä, niin mitä ihmettä minä teen itseni kanssa sitten viimeisinä päivinä?Eiköhän se ero tee siis ihan hyvää, oppii arvostamaan toista, oppii asioita itsestään ja muuta shittiä. Pelottaa.
Olen varmaan tosissaan kiinalaisen näköinen sitten Kiinan kamaralle astuessani...

Samaten mietityttää se muutos, siis minussa. Olenko enää sama ihminen kun palaan sieltä? Onko muutos parempaan vai huonompaan? Entä millaista se on nähdä avokkia sitten kun palaan Kiinasta? Onko meidän elämä ja yhdessäolo vielä samanlaista, vai onko kaikki muuttunut?

Käytännön asiat mietityttää niinkuin juttelinkin niistä tässä yhden kaverin kanssa. Mihin roskat viedään, lajitellaanko niitä, maksetaanko niiden hävittämisestä jollekin? Millainen vessa asuntolassa on? (reikä lattiassa vai länsimaalainen) Onko asunnossa valoja kun menen sinne, ovatko edelliset asukkaat vieneet mukaansa kaiken irtoavan ja onko siellä patjaa jne, vai pitääkö aivan kaikki ostaa itse?
Mitä jos sairastun pahasti, enkä pysty lähtemään lääkäriin?

Ei pitäisi ajatella negatiivisesti, mutta sille ei voi mitään että kaikenlaisia ajatuksia tulee päähän. Parhaimmiten yleensä pääsen niistä eroon kun pääsen puhumaan/kirjoittamaan ne ulos päästäni, joten siinä tämä vuodatuspalstani onkin mukava olla olemassa..

Päätän kirjoitukseni täten tähän.