Haha, otsikon mukaisesti seikkailemme Kiinalaisen keittiön savuisissa sokkeloissa. Kauempana tarinassa koemme jännityksen hetkiä ja arvon lukijoille selviää se, miksi keittiön sokkelot ovat savuiset!

Aloitetaanpa tarina riisipalleroisilla. Eilisestä kaupasta ostetut riisipallerot odottivat keittämistään, ja valmistelin sitten kattilan johon laitoin juomavettä. Kattilan nostin keraamiselle keittolevylle, joka toimii sähköllä pistorasiasta. Jännittävä oli se hetki, kun selvittelin mitä nappeja painamalla saadaan levy päälle,  säädetään kuumuusaste, sekä "aika". Tämä onnistui hienosti, ja eipä aikaakaan kun jo pallerot voitiin heittää kiehuvaan veteen.
Kypsennysaika oli 15minuuttia, jonka aikana ehdin hyvin käydä makuuhuoneessa tietokoneen äärellä.
Hienosti pallerot turposivatkin, ja jotain riisinpalasiakin näkyi lilluvan keittoliemessä. Hyvin ilmeistä että palleroissa oleva jauho oli Riisijauhoa!
No, tovin päästä vesi oli muuttunut hieman rusehtavaksi, tämä taas johtui siitä, että palleroisten täytteenä oli muunmuassa suklaata, joka sitten sulaessaan oli päässyt virtaamaan porisevaan veteen. Tässä vaiheessa päätin hieman hiljentää porinan voimakkuutta, ihan etteivät palleroiset tyhjentelisi sisuksiaan yhtään enempää kuin tarpeen. Se oli minun hommani lautasella.

Tovin päästä uskaltauduin kalastamaan palleroisen sameahkosta vedestä, ja tein maistikokeen. Hyvin limaista sanoisin, sisällä miellyttävä makea suklainen makuelämys. Niin kuuma makuelämys tosin, että poltin hieman kitalakeani.
Limaisehko osa ei maistu juuri miltään, vain hyvin, no, limaiselta, mutta sisällä oleva sula mössö tekee siitä mielenkiintoisen makuyhdistelmän.
Lopulta päätin että palleroiset ovat varmasti kypsiä, ja kalastin ne kaikki lautaselleni. Kas noin, nyt päästään makutestiin! Muutaman puoliksi lusikalla hakattuani mietin sainkohan lainkaan eri makuja, vai sattuiko pussiini pelkästään suklaanmakuisia palloja.
Löytyihän sieltä muitakin. Yhden palleroiden sisältö oli epäilyttävän vihreä, ja se maistui makealle... jollekin. Toisen sisältö oli vaniljainen, ja erittäin erittäin makea.
Jopa minä, joka olen hulluna makeaan, koin näiden palleroiden makeuden olevan liikaa aisteilleni. Tökin lautasellani olevia palleroita hieman lisää, mutta jätin ne lopulta kuitenkin syömättä.

Juuri kun olin laittamassa paahtoleipää mikroon paahtumaan grillitoiminnolla, George soitti. Hän kysyi ,olisinko innostunut lähtemään syömään hänen kanssaan, sillan toiselle puolelle.
Mietin kotvasen, kaipasin jotakin suolaista syötävää ja pehmoinen paahtoleipä ei oikein houkutellut. Vastasin kyllä ja sovimme, että tapaamme alaovella 20 minuutin päästä.

Tovin alhaalla odoteltuani Georgeken suvaitsi saapua sinne. On virkistävää joutua välillä odottelemaan muita sen sijaan, että itse olisin se joka on aina myöhässä. Jonkunhan se on joka tapauksessa oltava ensimmäisenä paikalla, miksei se henkilö olisi minä?
Tästä sitten askelsimme kampukselta vasemmalle, sillan ja tien yli kauppakadulle. Ensimmäisessä ruokapaikassa tarjoilija oli joko tuiterissa, tai nokkaunilla, eikä tyhjä ravintola houkuttanut.
Tiedättehän mitä "tyhjistä" ravintoloista sanotaan?
No, minä en tiedä, mutta se ei ole kovin mairittelevaa tietoa joka tapauksessa.
Toisessa paikassa ruokalista oli, tietenkin, Kiinaksi, ja eihän sitä Erkkikään osaa lukea. Et siis sinä Erkki siellä, vaan joku muu Erkki. No et kyllä sinäkään :D
Lopulta palasimme jälkiämme pitkin kadun alkupäähän, missä oli Georgelle ennestään tuttu ravintola. Enää en ole varma oliko se Korealainen vai Kiinalainen, mutta yhtä kaikki, sinne suunnistimme.
Haparoivalla viittomakielellä George tilasi "saman" mitä he olivat syöneet Zhaon kanssa alkuviikosta.

Ravintola oli kauniisti sisustettu, mutta hyvin tyhjä, lienevätkö kaikki Kiinalaiset sitten lounasaikaan jossakin muualla, sitä en tiedä.
Pöydän keskellä oli "kaasulevy", johon saapui pian suuri keskeltä kahteen osaan jaettu kulho. Molemmissa puolissa oli omanlaistaan keittoa, ja pian sekin rupesi porisemaan kuin pappilan papupata konsanaan!
Pian pöytään saapuivat myös lisukkeet mitkä oli tarkoitus heittää keittoon. Vähän aikaa niitä keitossa porisuttaen lihatkin sai mainiosti kypsennettyä, ja ne saattoi noukkia omalle teekupin kokoiselle lautaselleen. Käytin tästä vaiheesta sanaa kalastus, mikä itseäni huvitti suuresti, mutta en tiedä huvittiko se ketään muuta kuin minua. Oma hupi paras hupi sanotaan näin.
Lisukkeina oli kahdenlaista lampaanlihaa, leikkeleenä, sekä suikaleina, kalaa, jonkinlaista lihapasteijaa, sieniä, salaattia, sekä limaisia nuudeleita (jotka oikeasti maistuivat todella makoisille).

Ensimmäiseksi maistoin punaisessa liemessä kypsennettyä lihaa, mutta liemi oli niin tulista, että kärventynyttä kitalakeani kuumotti ainakin kymmenen minuuttia! Vaihdoin pian valkoiseen liemeen, ja sillä linjalla jatkoinkin sitten loppuajan.
Tarjolla oli makeaa teetä juotavaksi, sekä ravintolassa valmistettua olutta. Molemmat olivat toki makoisia, mutta makuni kehotti kääntymään teen puoleen. Olut makoisan ruoan painikkeeksi sai minut vain irvistämään, eikä se ruokapöydässä ole kovin kohteliasta, kuten varmasti tiedätte.

Makuelämykset olivat mielenkiintoisia. Liha oli erittäin hyvää, ja saatoin maistaa, että se oli hyvää lihaa, ei mitään kaupan tiskillä märännyttä mätökästä, jota ei saisi singolla paukuttamallakaan syömäkelpoiseksi.
Kalasta en kummemmin pitänyt, se maistui liikaa...kalalle.. Pasteija oli omituista rakenteeltaan, sekä maultaan, söin sitä vain pieniä palasia, jätin loput kohteliaasti Georgelle.
Nuudeli oli erinomaista, salaattia ja sieniä söi lisukkeena vaikkeivat ne mitenkään erikoiselta maistuneetkaan. Ruoka oli tarkoitus dipata pähkinäkastikkeeseen, mutta se sai kaiken ruoan maistumaan samalta, ei ollut kovin makoisaa. Lisäksi pelkäsin saavani siitä ihottumaa, kuten Lidlin samantapaisesta kastikkeesta kotona Suomessa. Jätin senkin pois valikoimista.

Jonkin ajan kuluttua olin vaiheessa, jossa en halunnut syödä enää enempää, ruoka alkoi maistumaan puulta, ja mainitsinkin asiasta.
George kehotti ottamaan vielä vähän lihaa ettei se mene hukkaan, ja otinkin, mutta siinä rytäkässä sattui kummia!

Yhtäkkiä huomasin pieniä lieskoja padan äärellä, ja tajusin, että lautasliinani oli syttynyt tuleen!
Siinä sitten raivoisaa tulta taltuttamaan syömäpuikoilla, ja eihän siitä tullut yhtään mitään. Tuli senkuin jatkoi leikkiään, ja koska se ei ollut mihinkään leviämässä, eikä pöydällekään näyttänyt tulevan enempää vahinkoa, annoin sen hiipua itsekseen.
Ette kuulkaa usko kuinka mielenkiintoista on seurata pientä nuotiota ravintolan pöydällä.

Valitettavasti syömäpuikkoni, sekä nyt entinen lautasliinani eivät näyttäneet kovin hyvinvoivilta. Georgea tapaus nauratti suunnattomasti, ja hän sanoikin "that can only happen to you Johanna".
Lisäksi hän välttämättä halusi ottaa kuvan minusta, juuri kun olin ensin sytyttänyt lautasliinani tuleen, ja sitten sammuttanut tulen syömäpuikoilla. Tai no yrittänyt sammuttaa, annetaan siitä yksi piste.

Kuva-albumissa on tästä riemuisasta tapahtumasta taltioitu jälkimainingit, katsokaa erittäin tarkkaan lautasliinan hiillosta sekä syömäpuikkoja ja miettikää mielessänne, voisiko tämä tapahtua minullekin? Hyvin mahdollisesti kyllä, suvaitsen siis jättää huomiotta kommentin jonka George minulle heitti. Loppujen lopuksi, ihmiset jotka minut OIKEASTI tuntevat voivat todistaa tämän vääräksi......

Tästä otin opikseni ja päätin syömiseni siihen, jos lautasliinatkin jo kärtsähtelevät, niin mitä tapahtuisikaan jos yrittäisin ottaa vielä yhden lihanpalasen keitosta!
Pian lähdimmekin astelemaan kampusta kohti, ja päivä oli pulkassa.
Mainio ateria kaiken kaikkiaan, mutta ehkä vähemmän dramatiikkaa seuraavalla kerralla.

Jätämme nyt hyvästit Savuisille ja sokkeloisille ruokaseikkailuille, nähdään seuraavassa jaksossa, ja pysykää kaukana niistä lautasliinoista ihmiset!
Nasse-Setäkin sanoo, että ne ovat vaarallisia, varokaa siis!