Dodih, paljastetaanpa viime viikon perjantain tapahtumat.

Heräsin siinä aamusella, ja päivän GRAND PLAN oli mennä bussilla keskustaan shoppailemaan :) No, juuri kun olin saanut ruoan lämmitettyä ja asetuin koneen ääreen katsomaan Americas next top model´ia, puhelin soi. Tuttu nainen soitti Kiinan koulun international officesta, ja sanoi, että minun pitäisi tulla sinne heti paikalla. Kysyin sitten vienosti puhelimessa, olisiko mahdollista syödä aamupalani ensin loppuun, koska sain sen juuri lämmitettyä.

Sovimme, että tulen toimistolle 40minuutin kuluessa. Mielessä pyöri vaikka mitä, ehkä he haluavat perua sen päätöksen, että saan asua tässä opettajien asunnossa 7eurolla/yö, tai sitten lääkärintarkastuksessani oli jokin ongelma. En millään saanut pähkäiltyä mitä asia koskee, joten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä toimistolle ja kuunnella asia.

No, hissillä 13 kerrokseen ja toimistoon. Nainen (kutsukaamme häntä tästä lähtien Sue:ksi) istutti minut sohvalle, ja kysyi haluaisinko jotain juotavaa, kiikutti minulle sitten kuumaa vettä ja oli hurjan mukava ja ystävällinen (tämä oli siis jotenkin imartelevampaa kohtelua mitä yleensä :D)

No, istuimme sitten sohvalla, ja hän kyseli minulta vointia, kuulumisia, ja puheli hieman tästä Timothysta joka "karkasi" täältä kesken kaiken pois. Hän kertoi, että he ovat täällä aika pulassa nyt, koska nyt heiltä puuttuu yksi opettaja. Sue kertoi minulle, että he tarvitsisivatkin tilanteen johdosta nyt apuani. Ok, mietin mielessäni, ehkä he yrittävät minun avullani värvätä jonkun omasta koulustani Suomesta tänne opettamaan. Mietin, että autan kyllä mielelläni, vaikka tuskin kukaan sieltä tulee tänne niin lyhyellä varoitusajalla.

Kysyin millaista apua he tarvitsevat, ja kerroin auttavani parhaani mukaan mikäli siihen kykenen.

No, Sue pamauttaa uutisen. "Haluamme, että sinä tulet opettamaan."

....

....

....

- Siis mitä!? :O

"- Juu, haluaisimme, että sinä tulet pitämään tämän kurssin, joka Timothyn piti pitää. Se on aivan helppoa, aiheena on Business english, ja tunteja on 6 viikossa." Sue selittää minulle hurjan innokkaana, ja kaivaa pöydän alta kirjankin, josta voisin ottaa oppia opetukseeni.

Kun viimein saan suuni auki, kysyn häneltä tajuavatko he, että en ole opettaja. Olen todellakin VAIN oppilas, eikä minulla ole minkäänlaista koulutusta tällaiseen.

Sue nauraa, ja sanoo, että minulla on niin hyvä englannintaito, että tästä ei tule minulle mitään ongelmaa, ja tietenkin he maksavat minulle tästä! :o

Olen yhä TODELLA järkyttynyt, enkä oikein saa sanaa suustani, siis, mitä he oikeasti kuvittelevat, enhän MINÄ voi enkä osaa opettaa, saati sitten uskalla mennä sinne luokan eteen!

Hulluja :O

Kyselen sitten tästä hommasta, ja Sue tulostaa minulle tuntiaikataulut. Minun pitäisi vastata mielellään heti, ja tunnit alkavat maanantaina. Koulu kuulemma auttaa kaikessa missä voi, ja minulle tyrkätään syliin kolme kirjaa, joista voisin jonkun halutessani valita oppimateriaaliksi.

Hulluja, miten he kuvittelevat, että oppilaasta on opettamaan? Oikeasti, aivan järjetön idea ja homma! Siinähän on hirmuinen vastuu, ja yhtä kirjaa selatessani, en edes ole varma mitä se koskee! Englannin tasokokeita, ja enhän minä tiedä niistä mitään?!

Kerron Suelle, että enhän minä tiedä tästäkään kirjasta mitään, en minä tiedä tasokokeista, kuinka voisin treenata oppilaita niitä varten. Sue katsoo kirjaa, ja sanoo, että ei sillä ole väliä minkä kirjan valitsen, se voi olla ihan mikä vain, kunhan vain menen, puhun englantia ja opetan näille oppilaille sitä.

Huhhuh.

Kysyn palkkaa, ja Sue kertoo sen olevan 1200yuan/kk (n.120e/kk). Palkka kuulostaa aika pieneltä, ja kysyn onko siinä neuvotteluvaraa. Sue kertoo, että sen muutkin opettajat saavat, ja minulla on vain 6 tuntia viikossa. Sitten hän innostuu, tietenkin voimme laittaa sinulle enemmänkin kursseja!

Sue rientää jo tietokoneelleen, kun pääsen kiljahtamaan, että ei, ei mitään lisäkursseja, en edes tiedä voinko ottaa tätäkään!

Pyydän sitten harkinta-aikaa kello 16.00-17.00 saakka. Lupaan ilmoittaa viimeistään silloin kantani tähän asiaan. Mahassa tuntuu aivan hullulta, ja päässä pyörii aivan tajuttomasti ajatuksia.

Lähden kävelemään asunnolleni todella ristiriitaisin tuntein, siis, miten tällaista voi tapahtua minulle? Ajattelen mielessäni, että tämähän on aivan järjettömän hieno tilaisuus, tämä kannattaisi ottaa vastaan. Monesti tällaiset asiat vain tapahtuvat, ja olisi typerää jos heittäisin tämän syrjään, tiedä mitä upeaa ja mahtavaa tästä voi seurata, aivan kuin siitäkin kun päätin hetken mielijohteesta hakea vaihtoon Kiinaan, ja täällä sitä ollaan.

Toiset ajatukset puhuvat, enhän minä uskalla, enhän minä voi, enhän minä osaa! Siis, hyvänen aika sentään mitä tämäkin vaatii. Jo pelkästään ajatus siitä, että joudun menemään suuren luokan eteen puhumaan saa vatsani aivan sekaisin, ja päässäni pyörimään. Ei hemmetti, miten tästä voisi tulla mitään!?

No, asunnolle päästyäni pyörittelen mielessäni molempia puolia asiasta, kirjaan paperille homman plussat ja miinukset, ja suurimmat huoleni ovat se etten osaa, ja se etten uskalla.

Plussia taas ovat se miten huippu homma tuo olisi, näyttäisi CV´ssä aivan järjettömän upealta "Hei, opetinpa tuossa 4kk Kiinassa business englantia, yrittääpä pistää paremmaksi!"
Saisin tästä koululleni työharjoittelua, ja todellakin, ei sitä tiedä mihin mahtihommiin tuo voisi johtaa. Toisaalta aivan järjetön pelko siitä, miten tilanne voisi mennä pahimmassa tapauksessa.
Olen luokan edessä, enkä saa suustani mitään järkevää, oppilaat kertovat ylemmilleen, että olen huono opettaja, ja sitten minut potkaistaan opettajan virasta pois :p

Mutta kai he nyt tajuavat etten ole ammattitaitoinen opettaja, kai he tajuavat ettei se opetus nyt voi ollakaan sellaista mitä se olisi, jos olisin saanut koulutuksen hommaan!?

Huh sentään :p

Odottelin sitten kärsimättömästi avokin heräämistä Suomessa. Oli aivan pakko päästä purkamaan tämä juttu, enkä halunnut sanoa tätä kenellekään muulle ennenkuin olen puhunut hänen kanssaan. Halusin kuulla juuri hänen mielipiteensä ja ajatuksensa, ehkä se selkeyttäisi oman pääni.

Viimein hän tuli meseen, ja pyysin hänet skypeen niin, että webcamit olivat auki, ja meillä oli myös puheyhteys.

Sitten täräytin uutisen.

Avokki:

- Ohhoh
- Vau.

Minä:

- Niimpä :p

Selitin sitten omaa puoltani asiasta, sitä miten kauhuissani olin tilanteesta, ja toisaalta siitäkin mitä hienoa tuosta voisi seurata. Mietin juuri sen kauhun ja jännityksen taakse, ja yritin miettiä osaanko minä edes, entä jos en pystykään siihen. Toisaalta mielessä on se, että kyllä minä pystyn, mutta toisaalta sitä epäilee itseään NIIN paljon, ettei ole itsekään varma miten tilanne oikeasti on.

En minä häneltä valmista vastausta asiaan saanut, kuten en olettanutkaan. Sain kuitenkin kuulla kannustavaa puhetta, sekä sen minkä tiesinkin, että päätöstä hän ei voi puolestani tehdä, vaan minun pitää tehdä se itse. Olin kuitenkin onnellinen siitä, että sain rohkaisua ja kuulla sen, että vaikka en itse uskoisikaan itseeni niin edes joku uskoo.
Olo oli kyllä aika outo, pää oli vähän sekaisin, toisaalta pelotti aivan järjettömästi tarttua tuohon tilaisuuteen, mietin osaanko edes, ja toisaalta olin innoissani siitä miten hieno juttu tuo olisi.

Kauaa emme voineet avokin töiden alkamisen vuoksi jutella "kasvokkain", mutta sain kuitenkin irti sen mitä tarvitsin. Sen, että jos teen valinnan tämän homman puolesta, minulla on tukea ja apua vaikka kukaan ei hommaa puolestani voikaan mennä tekemään.

Kamalan vaikeaa.

Mietin sitten asiaa pitkälle iltapäivään, ja avokki yritti kovasti rohkaista minua tarttumaan tilaisuuteen, tuollainen voisi poikia ties mitä juttuja tulevaisuudessa ja voisi olla todella hieno kokemus.

Tavallaan olin ehkä päättänytkin jossain välissä ottaa homman, suunnittelin nimittäin jo asunnolle tullessani hieman pohjaa mitä ensimmäisellä tunnilla voisi tehdä, ja tein hakuja netissä sanoilla "business english", sekä yritin etsiä jotain esimerkkitehtäviä mitä pikapikaa saisin ehkä tulostettua ensi viikolle..

Kolmen aikaan soitin sitten Suelle, ja pyysin päästä katsomaan luokkahuonetta, sekä kysyin mm. Ryhmän kokoa ja muita pieniä yksityiskohtia kurssista.
Menin sitten toimistolle ja Sue lähti näyttämään minulle luokkahuonetta. Se on suuressa päärakennuksessa aivan asuntoni vieressä, eli työmatka ei sinänsä ole pitkä.

Hän sanoi, että voin ottaa ensimmäisillä tunneilla hieman rauhallisemmin, voisimme lähteä ensi viikon tiistaina etsimään kurssille sopivaa kirjaa, ehkä ihan ohuttakin, jota voisin sitten käyttää oheismateriaalina.
Koulu maksaisi kirjan, joten siitäkään ei tule kuluja. Kurssi siis jatkuu kesäkuun loppuun, ja välissä on muutama tauko/lomaviikko. Tunteja on se 6h/viikko, mutta saan enemmänkin jos haluan. Yhteensä laskin, että täysiä oppituntiviikkoja tulee olemaan 13.

Koe täytyy pitää kurssin lopussa, ja minulle annetaan viikko aikaa kokeiden tarkistamiseen ja arvosanojen antoon.

Sue ilmoitti minulle illemmalla luokan koon. 30-40 oppilaan sijaan luokassa tulisi olemaan 60 oppilasta. Jes, kiva kiva.

No, tässä sitä nyt sitten ollaan. Kirjoitan tätä sunnuntaina, ja ensimmäiset tunnit pidän huomenna. Hermostuttaa aivan tajuttomasti, ja olen edellisinä öinä herännyt usein siihen, että vatsaa kipristää ja ajattelen, että voi ei, entä jos se ei onnistukaan.

Kyllä tässä parissa päivässä on jonkinlaista mielenrauhaa saanut, ei se nyt voi mennä NIIN huonosti, olen pitänyt esitelmiä paljon, jännittäähän se toki, mutta yritän olla luonteva, ja olen sentään opettajan asemassa, joten tuskin oppilaat voivat pahasti minua siellä tunnilla kiusata.

Tässä sunnuntaina luonani kävi eräs Andrew, mies joka on elänyt ja opettanut täällä Kiinassa jo 10 vuotta. Alunperin Irlannista. Mielenrauhaa tämä mies ei kyllä minun mieleeni saanut, päinvastoin. Hän kertoi, että oppilaat yrittävät välttyä puhumasta kaikin keinoin, he haluaisivat vain istua tunneilla ja kuunnella opettajan puhetta. Mahdollisimman helppoa opiskelua siis. Kotitehtäviä ei tehdä, luokan eteen ei haluta mennä näytille, oppilaat täytyy käskeä vastaamaan yksitellen, mitään heistä ei muuten saa irti.

Ei todellakaan rohkaisevaa juttua :D

No, katsotaan millaiset aamun tunnit ovat, millainen luokka, millainen englannin taso jne.
Kyllähän se nyt jännittää, totta kai. Ei varmasti ole ihmistä, joka ei edes vähän jännittäisi tuollaisissa tilanteissa, ja ne ensimmäiset päivät ovat aina pahimpia. Sen jälkeen suurinpiirtein tietää mitä on odotettavissa, ja mitä tehdä.

Pitää yrittää olla iloinen, myönteinen ja rohkaista heitä kaikin tavoin käyttämään englantia. Yritän selittää kuinka hyvää harjoittelu tekee vaikka tuntuisikin kamalan nololta puhua, eikä muka osaisi.

Toivon myös että he ymmärtävät aksenttiani, puhun kuulemma kuitenkin sen verran "hitaasti", että puheestani on helppo ottaa selvää. Toivottavasti tästä on apua huomenna, jännittää NIIN paljon.
Toisaalta yritän olla jännittämättä liikaa, koska se tapahtuu mikä tapahtuu, yritän kuitenkin parhaani.

Tässä sitä taas ollaan näiden päähänpistosteni ansiosta :D Ensin mennään Kiinaan, ja sitten tilaisuuden saapuessa hypätäänkin opettamaan, hullu minä.

Olo on ristiriitainen, varmasti tästä voisi sanoa, että olipas "rohkea" teko. Mutta olen miettinyt sitä, kuinka jotakuta voi sanoa rohkeaksi jos tilanteet kuitenkin jännittävät aivan valtavasti. Minun käsitykseni mukaan rohkea ihminen tekee asioita mitä muut eivät uskalla, eikä koe niissä olevan mitään erikoista. Minä en ole rohkea, olen pelkuri, mutta pakotan itseni tilanteisiin mistä on minulle hyötyä, vaikka olenkin sitten ihan vaikeuksissa itseni kanssa kun olen niin peloissani :D

Minä teen asioita vain sen vuoksi, että päätän tehdä. Jos päätän tehdä jotakin, se on sitten siinä, periksi ei anneta vaikka se vaatisi mitä. Tietysti on hulluutta sekin, jos ei osaa tunnistaa sitä hetkeä missä kohtaa täytyy antaa periksi, aivan kaikkea ei tarvitse sietää.

Kylläpäs tuli vuodatusta ja asiaa..

By the way. En edelleenkään tiedä mitään omista kursseistani, siis niistä joille minun pitäisi ensi viikolla osallistua, ei mitään hajua missä ja milloin ja mitä minulla on. No, kaipa minulle ilmoitetaan sitten kun tunnit alkavat, siihen saakka :)