Tadaa, nytpä olen kiva ja päivittelen taas kerralla tähän vähän lisäjuttuja ^^

Elikkäs, kolmantena päivänä Shanghaissa herättiin myöhään ja pakkailtiin tavaroita järkevämmin laukkuihin.Nyt kun ei voinut jättää mitään enää hostelliin, vaan kaikki piti kantaa mukana.
Reput selässä ulos, ja nyt ei onneksi enää satanut! Käytiin lähikaduilta katselemassa minulle kenkiä, mutta mitään ei harmikseni löytynyt. Ei nyt missään sandaaleissakaan viitsi koko päivää käyskennellä.

Metrolla mentiin juna-asemalle, ja jätettiin reput maksulliseen narikkaan, mistä ne sitten voi noutaa kun niitä tarvitsee. Kiva palvelu kyllä, ja kyllä tuli tarpeeseen! :)
Juna-asemaa vastapäätä oli Donitsiliike, sekä joku Amerikkalainen hampurilaisketju. A kävi syömässä hampparin, ja minä suunnistin sitten maistiaisille donitsiliikkeeseen. Ihan maukasta, kannattaa kokeilla. Ole tuollaista länkkäriruokaa saanut kuukausiin! :)

Nähtiin metromatkalla juna-asemalle tullessa suuri ostoskeskus, jossa näkyi olevan myynnissä mm. Ecco -kenkiä. Suunnistettiin metrolla sinne, ja käytiin katsomassa jos hinnat olisi alhaisemmat mitä Suomessa, saisin mahtikengät halvalla ^^
Todella nätti kauppakeskus, tosin oli niin iso että sitä Ecco liikettä oli tosi hankala löytää tuolta! Piti kysyä useammalta infotiskiltä ennenkuin viimein löydettiin oikea kerros, ja oikea siipi :D

Piru vie kun oli kalliita, ei tainnut olla ainoitakaan kenkiä alle 1000yuanin. Himskantti, en ostanut kenkiä :D

Seuraava suunnitelma oli mennä katsomaan Pearl Towerin vieressä ollutta akvaariorakennusta, siis suuri paikka missä voi katsella jos jonkin näköisiä kaloja ja ihmetyksiä vedenalaisesta maailmasta.

Liput maksoivat sen melkein saman kuin torniinkin, olikohan 130yuania per nokka. Mutta kyllä meinaan oli näkemisen arvoinen paikka! Tuolla oli myös matelijoita, kilppareita, käärmeitä ja sammakoita ^^
Oli pienempiä altaita, ja sitten toooosi isoja!
Nähtiin myös pingviiniaitaus! Oli ne söpöjä! ♥

Tosin taas tuli huomatuksi nämä kulttuurierot kiinalaisten ja meidän välillä :) Siinä missä minä ja A käveltiin kiltisti reitillä, ja tiirailtiin elikoita kohteliaasti lasin läpi, ryntäilivät kiinalaiset miten sattuu, kiipeilivät akvaarion vieressä olevalle "tekovuorelle", käyttivät käsiä altaissa, ja mikä parasta, joka ikinen elikko piti hakata hereille sitä ruutua naputtamalla ja kiljumalla :p
Come on, jos asuisit pienessä lasilaatikossa, olisiko sinusta kivaa jos joka ikinen vierailija hakkaisi lasia ja yrittäisi saada sinut hereille ja liikkumaan? Mitä 100 000 ihmistä siellä nyt päivässä käykään, 365 päivää vuodessa? Jee! :p
Kyllä minä pystyn hyväksymään sen asian etten eläintä näe, jos se on nukkumassa tai whatever. Mutta kyllä pisti vihaksi, kun jokainen vauvasta vaariin vuoronperään häiritsi eläinten rauhaa ja hakkasi niiden kotia nyrkillä "liiku nyt typerä elikko että saadaan susta kuva tai jotain".

Mutta ei siitä sen enempää :) Siellä oli myös mustia joutsenia!!! MUTTA, ne olivat avonaisessa suuressa hommelissa, vedessä siis uiskentelivat, ja kylläpä mielessä vilahti ajatus, että mitäköhän niille on tehty kun eivät lennä pois siitä altaasta :p Aika surullista :(
Tuolla paikassa oli myös kuulemma maailman pisin vedenalainen tunneli, ja sinnehän mekin suunnistettiin! Oli se ihan kiva, siellä näkyi haita, kilppareita, suuria kaloja, pienempiä kaloja, melkein kaikkea :)
Ja oli se pitkäkin. Juuri kun luultiin että se loppui, ja kommentoitiin, että ei se nyt niin pitkä ollut, se jatkuikin nurkan takana :D
Tuolla kulki sellainen tosi hidas automaattinen polku sen vedenalaisen tunnelin läpi, me seisottiin melkein koko matka siinä, loppumatka sitten käveltiin kun ei jaksanut enää hidastella :D
Outoa oli, että kilpparit ja hait on samassa altaassa, mutta kaipa niitä haita ruokitaan sen verran hyvin, ettei niiden tee mieli saalistaa ruokaansa siitä nokan vierestä? :D

Kiva paikka, voidaan suositella :) Tosin en tiedä olisiko viikonpäivänä hieman vähemmän ruuhkaista, nyt kun oli aika täynnä porukkaa, jokaiselle altaalle sai vähän odotella vuoroaan.

Merihevoset oli ihania! En ole huomannutkaan, mutta niillä on sellainen pikku propelli selässä millä ne matkustavat, mahtava yksityiskohta kun pääsin näkemään miten yksi niistä ensin vajosi, sitten se käynnisti propellin ja hurvelsi tiehensä  x)

Subway mukaan, ja menoks. Käytiin toistamiseen siellä Science and Technology museumin pysäkillä, oli sen verran hyviä kauppoja että takaisin piti päästä :)

Aki osti sieltä itselleen tosi hyvän takin, ja myyjä osasi siellä Suomea!! Omg. Pari sanaa siis, ja tunnisti meidät Suomalaisiksi kun puhuttiin takin hinnasta A:n kanssa ;)
Minä etsin jonkun puolisen tuntia takkia jonka luulin nähneeni siellä, mutta ei se sama takki ollutkaan mitä olen sovitellut täällä Tianjinissa. En ostanut takkia.
Löytyi myös korulaatikoita, jes! Vietettiin viimeinen puolituntinen tässä kaupassa, ja kävin saman myyjän toisessakin samanlaisessa kaupassa vilkaisemassa valikoimaa, vain todetakseni sen huonommaksi mitä ekassa. Melkein ostin sieltä kaksi korulaatikkoa, mutta en sitten ostanutkaan :p
Jälkeenpäin vähän harmitti, mutta myyjä ei taipunut minun hintaani, enkä minä hänen.

Kiireellä juna-asemalle, reput säilöstä ja etsimään oikeaa odotteluhallia. Löydettiin se ja vielä aika helposti! On niin luksusta kun täällä lukee asiat englanniksi jossain asemillakin, oikeasti! Mietittiin siinä, että kyllä olympiaturisteille voi olla kivaa sotkua ne Beijingin asemat, täällähän ne olympialaiset olisi pitänyt järjestää Shanghaissa! ;)

Jokunen hetko, ehkä puoli tuntia odoteltiin, ja sitten päästiin siirtymään junaan, ah auvoa ^^ Meidät bongasi sitten kiinalainen mies joka "asui" samassa hytissä meidän kanssamme, ja juteltiin hänen kanssaan ehkä tunti, puolitoista junan lähdettyä liikkeelle.
Nyt tällä kertaa nukutti paljon paremmin, ei pelottanut enää niin hirmuisesti että ehkä se suistuu raiteilta jne.... Ja ei oltu enää bootissa 13 punkassa 13 :D

Perillä oltiin Tianjinissa joskus kuuden aikoihin, etsittiin bussi, kesti ehkä puoli tuntia kun täällä ei ole mitään opasteita minnekään ;)
Ihanaa, olla taas kotona :D Bussilla päästiin kätsysti aloituspisteeseen, eli siihen ihan koulun viereiselle bussiasemalla :) Vähän sapuskaa asemaa vastapäätä olevasta mäkistä, ja sitten kämpille.
Phuhhuh, kiva reissu, mutta onneksi se on nyt ohi! :D